11.4.2010

Pivní sýr

Olin vaimon kanssa prahalaisessa ravintolapuutarhassa, seurueena joitakin paikallisia ystäviä. Olin hetki sitten päässyt rehvastelemasta, kuinka aina haluan eri paikoissa kokeilla paikallisia ruokia, mutta annos jonka olin juuri tilannut oli tyyliä pihvi ja lohkoperunat. Annos, jollaisen saa suurin piirtein samanlaisena ravintoloista ympäri maapallon aina kälyisimpiä huoltoasemakahvioita myöten. Tajusin tämän ristiriidan puheideni ja toimintani välillä pienellä viiveellä, ja taisipa siitä kuitata jossain vaiheessa myös yksi prahalaisista kavereistammekin. Onneksi illan venyessä tuli tilaisuus korjata moukkamaisuuteni.

Jokin aika pihvin jälkeen seurueemme kumottua useita tuoppeja erinomaista tsekkiolutta yksi paikallisista kavereistamme tilasi pivní sýr (=olutjuusto) -nimisen annoksen, jolloin joku totesi että no nyt on tulossa paikallista herkkua. Kyseessä oli kuulemma tsekkiläinen erittäin pahalta haiseva juusto. Tarjoilija kysyikin annosta tuodessaan: 'Kuka halusikaan haista?' Annos tuotiin vieressä istuvalle tyypille, ja se sisälsi pienen korillisen leipää ja lautasen, jonka päällä oli vähän sipulihaketta, kasa sinappia, hieman voita ja paksu siivu tuota pahamaineista juustoa. Juuston koostumus oli kiinteähkön tuorejuuston tapaista, ja sen päälle oli siroteltu paprikajauhetta. Vaadin saada haistaa juustoa, mutta ei se tuoksunut kovinkaan kummoiselta. Prahalainen kysyi, miten kuvittelin annoksen syötävän. Oletin automaattisesti, että leipä voidellaan voilla ja sinapilla, päälle lohmaistaan olutjuustoa, ja koko komeuden päälle ripotellaan sipulihaketta oman maun mukaan.

- 'Ei aivan', vastasi kaverini, ja alkoi tarmokkaasti möyssätä haarukalla juustoa, sinappia, voita ja sipulia yhdeksi vauvanpaskan kaltaiseksi mössöksi.
- 'Ja nyt tulee se kaunis kohta.' Prahalainen lorautti tuopistaan vähän olutta mössön päälle, ja jatkoi sen vatkaamista haarukalla. Jokin juustomönjän ja oluen kohtaamisessa aiheutti epäilemättä voimakkaita kemiallisia reaktioita, sillä samassa pöytämme ympäristöön alkoi levitä mössölautaselta järkyttävä, suorastaan saatanallinen lemu.
- 'Te sairaat paskiaiset', sain häkeltymiseltäni sanottua, 'saanko maistaa tuota, saanhan?' Taitoin pienen leipäpalasen, ja sipaisin sen päälle vähän olutjuustosörsseliä ja haukkasin. Voimakas maku muistutti etäisesti vatsahappojen aromia. Tiedättehän, se karvas suun täyttävä aromi kitalaessa, kun on jo oksentanut koko vatsalaukkunsa sisällön pihalle, mutta yökkäykset vain jatkuvat. Tilasin itselleni välittömästi oman pivní sýr -annoksen.

(Kun seurueestamme vielä yksi tsekki tilasi pöytämme kolmannen olutjuustosatsin, ilmoitti tarjoilija, että se oli sitten talon viimeinen annos. Olutjuusto ei ole erityisen yleistä tai suosittua hiukopalaa edes paikallisten keskuudessa, mitä kuvastaa jo se, että söimme koko ravintolan senhetkiset varastot loppuun. Loppuyöstä, aivan liian monen tuopin jälkeen, toisessa ravintolassa, jatkoimme hedonistista rypemistämme vielä maailman ehkä parhaan valkosipuli-juustokeiton parissa, mutta se on jo toinen juttu.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti