25.9.2013

Lihaton lokakuu

Madventures-miehet Riku Rantala ja Tuomas Milonoff ovat näyttäneet Docventures-nimen alla viime aikoina mielenkiintoisia dokumentteja TV2:lla keskiviikkoisin. Tänään klo 22.25 alkaa amerikkalainen FOOD, Inc. -niminen lihan tehotuotannon ongelmiin keskittyvä dokkari, jonka myötä Docventures haastaa ihmisiä luopumaan lihansyönnistä lokakuun ajaksi tai ainakin vähentämään sitä radikaalisti. Ajattelin tällaisena sekasyöjänä mennä haasteeseen mukaan. Tulihan se Movemberkin aikoinaan lusittua. Jotta en jänishousuilisi viime metreillä, mainostan aietta täällä blogissakin. Nyt se on pakko tehdä kun tarpeeksi moni muukin asiasta tietää.

Ennen kuin koiranleuat alkavat nillittää liivatteesta sun muusta suuhun mahdollisesti huomaamatta eksyvästä eläinperäisestä tuotteesta ilmoitan saman tien, etten luovu esimerkiksi vuosikymmenen perinteestä syödä torstaina työpaikkaruokalassa hernekeittoa, vaikka se vaikuttaakin toisinaan enemmän lihakeitolta, jossa on herneitä. Jos satun menemään kyläpaikkaan, jossa on liharuokaa tarjolla, en ala nirsoilla vegeilyvaatimuksilla vaan syön sitä mitä eteen laitetaan. Haastekin sanoo:
Osallistu Docventuresin Lihattomaan Lokakuuhun parhaaksi katsomallasi tavalla. Jo yksi lihaton päivä viikossa lokakuun aikana on hyvä alku. Sitkeimmät sissit sinnittelevät koko kuukauden lihattomalla dietillä. 
Ylipäätään on harmillista, miten arvolatautunut sana kasvissyönti nykyisin on. Päästä sana väärässä seurassa ilmoille, niin kuulet pian luultavasti ainakin sanat ituhippi ja vihervasemmistomädättäjä, ja tällaisen haasteen ollessa kyseessä joku peruspetteri varmasti ilmoittaa rehvakkaasti tuplaavansa lihansyöntinsä kuukaudeksi. Pääkaupunkiseudun kouluihin puuhattiin kasvisruokapäivää. Sitä imbesilliyden paskamyrskyä mikä asiasta nousi! Urpoimmat puheenvuorot halusivat 'samalla' 'logiikalla' kouluihin pakolliset liharuokapäivät, ja loput torspot kokivat ehdotuksen jotenkin poliittis-ideologiseksi. Kukaanhan vastustajista ei joko ymmärtänyt tai halunnut kiihkoltaan huomioida, että koulussa on kymmenien vuosien ajan ollut ns. puuropäiviä, jotka koostuvat noista kaameista kasviksista. Kasvisruokapäiviä on ollut aina. Pahin moka oli alkaa nimittää niitä kasvisruokapäiviksi, kun joillekin epävarmoille mielensäpahoittajille tuli, no, paha mieli.


Jos nyt vähän aikaa otetaan totena sellainen propaganda, että lihan tehotuotannossa on ongelmia ja että yhden lihakilon tuottamiseen tarvitaan moninkertainen määrä vettä ja maa-alaa verrattuna keskiverto syötävän kasviskilon tuottamiseen, niin voisi ihan hyvä että me carnivoretkin söisimme lihaa ja kasviksia vähän toisenlaisessa suhteessa kuin tähän asti. Kasviksiahan me kaikki syömme koko ajan, joka päivä jonkin verran. Ajatellaan vaikkapa tuhatta lihaa päivittäin syövää ihmistä. Yritäpä ihan kiihkottomin järkiargumentein saada heistä mahdollisimman moni totaalikasvissyöjiksi. Moniko alkaa? Luultavasti ei kukaan. Hyvällä tuurilla ehkä kaksi. Paljon helpompaa olisi saada kiihkottomin järkiargumentein porukkaa vähentämään lihansyöntiä. Kumpi on parempi: Kaksi totaalivegekäännynnäistä tuhannesta vai se, että useampi sata henkilöä tuhannesta vähentää vaikka sen seitsemäsosan lihansyönnistään itujen hyväksi?

Täysvegeä minusta tuskin koskaan tulee. Lokakuussa vähennän punaisen lihan ja siipikarjan minimiin, otan työpaikkaruokalassa kasvisvaihtoehdon (joskus hernarissakin on kasvisherneitä!) ja pistelen kalaa varmaan entiseen malliin. Riistaa syön kaksin käsin, jos tulee vastaan. Saksaa taitava poikani oivalsi eskarissa että 'lokakuu' lausutaan vähän niin kuin 'locker Kuh', eli rento lehmä. Minun puolestani lehmät voivat ottaa seuraavan kuun rennosti.

2 kommenttia:

  1. Loistavaa, hyvä sinä! Kirjoitathan kokemuksista tänne, vaikka viikko kerrallaan? Jos tarvit vinkkejä, neuvoja tai tsemppausta, täällä on kaksi kasvissyöjää jotka auttavat mielellään :)

    VastaaPoista
  2. Jep, ilman muuta tulee kommenttia kokemuksista, jahka jääkaapin chorizosta on päästy eroon!

    VastaaPoista