10.12.2014

Hukkumisvaara

Tämän vuoden joulukuussa ei tähän mennessä ole näillä leveysasteilla tarvinnut vielä varoa heikkoja jäitä - ei ole ollut mitään varottavaa. Hämeenlinnassa on ainakin vielä muutamana viime vuotena näkynyt tällaisia varoitusmerkkejä Vanajaveden rannassa:


Hienon dramaattinen merkki. Etenkin kun ei noin pienestä aukosta ole koko ihminen voinut pudota. Käden omistaja on siis pudonnut jäihin kuvan ulkopuolella ja virtaava vesi on selkeästi kuljettanut tätä jään alla jonkin matkaa, ennen kuin hän viime voimillaan on lyönyt reiän jäähän alta päin! Pistää miettimään toisenkin kerran heikoille jäille menemistä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti