27.10.2016

Impaled Mazarin





Semmonen.

7.9.2016

Tuntematonta sotavankia etsimässä

Vanha opiskelukaverini Ira kirjoitti kirjan. Pääsin iskemään siihen näppini jo ennen tämänpäiväistä julkaisua, mutta ajattelin lukea ensin keskeneräisen fantasiakirjani loppuun ja vasta sitten paneutua tuntemattoman sotavangin mysteeriin. Päätin kuitenkin ihan vaan vilkaista kirjaa vähän alusta ja jatkaa sitten syksymmällä kun paikka luettavien kirjojen jonon jostain välistä avautuisi. Toisin kävi - vaikka olen verraten hidas lukija, Tuntematon sotavanki oli luettu parissa päivässä.

Iran isälle Juhanille selvisi vasta äitinsä Lempin kuoleman kynnyksellä, ettei hänen isäkseen luulemansa mies ollutkaan hänen oikea isänsä. Äiti ei ehtinyt avautua asiasta enempää, vaan melkeinpä draaman kaaren sääntöjen mukaisesti kuoli juuri ennen kuin ehti selittää enempää. Suku oli lojaalisti ollut hiljaa kaiken tämän ajan, vain muutamat oudot tokaisut Juhanin lapsuudessa saivat nyt merkityksensä, kun selvisi, että hän onkin venäläisen sotavangin lapsi. Kuka tämä sotavanki oli, se tieto meni hautaan Juhanin äidin ja Iran isoäidin mukana. Jäljelle jäi vain kasa valokuvia.

Vuosikymmenet asiaa miettinyt Ira kouluttautui historijoitsijaksi ja eräänä päivänä, kahden työsuhteen välillä, päätti lopulta alkaa selvittää selvittää kadonneen isoisänsä henkilöllisyyttä. Työkaluina selvitystyössä ovat olleet mm. historiatieteen laitoksella 90-luvulla opitut arkistomenetelmät, lähdekritiikki, haastattelut, kartat, sekä teknologisen kehityksen mukanaan tuomat uudet keinot, kuten digitoidu arkistomateriaali, satelliittikuvat, interaktiiviset kartat, Skype-puhelut, online-sukupuut ja DNA-tutkimukset.

Iran isoäiti Lempi ja isäpuolensa sylissä isä Juhani

Kirjasta sukeutuu melkeinpä kuin dekkaritarina, vaikka Ira ei omien sanojensa mukaan ole koskaan ollut mikään dekkareiden ystävä. Lempin lemmentarinasta otetaan kaikki irti, valtava määrä vihjeitä tarkistellaan, arvaillaan, umpikujaan päädytään, epätoivo herää, uudet käänteet virittävät uutta toivoa, DNA-putkiloon sylkäistään useammankin kerran ja mysteerin monien keskeisten paikkojen päällä käydään ihan fyysisesti kokemassa vuosikymmenten takaisten tapahtumien jättämiä aistimuksia. Kirjan kerronta kulkee hyvin henkilökohtaisella tasolla, ja Ira toteaakin, etteivät kaikki sukulaiset ole välttämättä kovin iloisia kuolleiden omaisten muistolla julkisesti revittelystä.

Kirjassa onkin monia eri tasoja, joista toisiin samaistuu enemmän, toisiin vähemmän. Olen itsekin muutamia vuosia sitten jäljittänyt netin avulla vanhempieni 'kadonneita' Amerikan- ja Australiantuttuja 70-luvulta, soitellut epämääräisiin ulkomaisiin puhelinnumeroihin ja tutkinut valokuvia. Vaikka omassa tapauksessani salapoliisityö on ollut mitätön murto-osa siitä mitä Ira on tehnyt, pystyin hyvin elämään mukana kirjan mysteerin selvittelyssä. Iraa ja minua yhdistää näköjään sellainenkin pieni seikka, että diggaamme matkustaa Google Mapsin avulla ympäri maailmaa.

Hevosmiehen mysteeriä selvitellään kirjassa kovasti.
Kirjan teemoista yllättävän moni on edelleen tätä päivää. Se kertoo ajasta, jolloin avioton lapsi löi naisen otsaan himon ja heikkouden stigman ja pakotti punomaan loppuelämän mittaisen monimutkaisen valheiden ja salailun verkon. Ajasta, jolloin kastepappi ei välttämättä antanut äidin edes päättää äpäräpoikansa nimeä. Se voi tuntua kaukaiselta, mutta kuten vaikkapa tämän kesän burkinifarssit kertovat, ei naisella ole meidän valistuneissa länsimaissakaan itsestäänselvää vapautta valita edes uima-asuaan. Samalla tavalla kirjan käsittelemästä muukalaisuuden ja toiseuden teemasta löytyy paikoin hyytäviä yhtymäkohtia tämän päivän maailmaamme. Vanhana historianopiskelijana itselleni nousi korostuneesti esiin myös historiateema (vaikka siis historiahan tämän kirjan genre tietenkin onkin!) Oli hauska bongailla itselleni uusia tai ainakin unohtuneita historiallisia käsitteitä, kuten pillupoliisi, vaakasuora yhteistyö ja sotavankimakkara. Sotavankien lasten ja lastenlasten ja muiden sotaomaisiaan etsivien muodostamat, rajojen yli menevät verkostot toivat jotenkin etäisesti mieleen pakenevien orjien käyttämän maanalaisen rautatien orjuuden ajan Yhdysvalloissa.

Onko joku näistä miehistä Iran isoisä?
Pidin kirjassa valtavasti minuuden pohdiskelusta. Olemmeko me esivanhempiemme jälkeläisiä? Mikä meissä muuttuu, jos kuulemme että olemmekin tulleet jostain muualta mistä olemme koko ajan luulleet? Muuttuuko mikään. Mieleen hiipii John Saylesin hieno elokuva Lone Star, jossa päähenkilöt joutuvat käsittelemään menneisyydestään paljastuvia tosiasioita. Itse olen aina ollut sitä mieltä, että minä olen ensisijaisesti minä enkä halua tulla etukäteen määritellyksi suomalaisena, tamperelaisena, kaljuna, Beatles-fanina tai vaikkapa sinä kuuluisana sorrettuna valkoisena lihaa syövänä heteromiehenä. Jos ihminen pitää välttämättä tuomita, tuomittakoon hänet sanojensa ja ennen kaikkea tekojensa mukaan, ei alkuperänsä, kulttuurinsa, tai geeniperimänsä perusteella. Geeneistä puheen ollen: Tämän kirjan luettuaan saattaa löytää itsensäkin harkitsemasta DNA-testin teettämistä...

Tuntematon sotavanki on kiistatta myös kirja suomalaisuudesta ja vieläpä savolaisuudesta. Päähenkilöinä on tietysti tämä mysteerinen isoisä, jota ollaan etsimässä, mutta myös Ira sekä tietysti hänen isänsä Rauli, siis Raimo, taikka oikeastaan Juhani, eli Jussi, joka vaikuttaa kirjan perusteella olevan todella hyvä tyyppi. En ole koskaan häntä tavannut, mutta nyt kirjan luettuani on kuin vähän olisin.

Ira Vihreälehto: Tuntematon sotavanki - Venäläistä isoisääni etsimässä
Atena (2016)
Kuvat Iran luvalla.

25.8.2016

Fispars kylpytynnyri - Ei jatkoon

Vaimo halusi mökille paljun. Sellaisen kylpytynnyrin, jossa pitäisi liota ja jotenkin muka rentoutua. Olin toki kokeillut kylpytynnyriä joskus aikaisemminkin, mutten varmaan itse moisesta olisi ostopäätöstä tehnyt. Lupasin kuitenkin kasata sen, jos sellainen meille tulee, ja sellainenhan sitten aika pian tulikin, viime vuoden syyslomalla. Itsehän olen henkeen ja vereen saunaihminen, enkä ns. voi tulla toimeen ilman säännöllistä löylyttelyä. Siksi meille tuli mökille myös rantasauna, jonka naputtelimme kasaan jo pari vuotta sitten, mutta se on toinen juttu.

Netissä ja keskusteluissa käytyjen tutkimusten perusteella päädyimme lasikuituiseen malliin ulkoisella kamiinalla, ja Fispars-nimiseltä firmalta löytyi sopiva tuote kuljetuksineen päivinen. Tilaus oli helppoa ja toimitus tuli luvatussa ajassa, eikä sitä kokoamistakaan paljon itselle jäänyt. Olimme hommanneet tasaisen sora-alustan noin mökin ja rantasaunan puolivälin maastoon. Paikka valikoitui lähinnä maiseman takia: lammellemme on kyseisistä koordinaateista erityisen hyvät näkymät, mutta suunnittelimme myös vieressä olevalle vajalle jonkinlaista pukuhuone- ja pyyhesäilytysfunktiota. Lisäksi avointa taivasta on pään päällä mukavasti, jos vaikka sielu halajaa tuijottamaan tähtitaivasta.

Kamiina oli helppo kiinnittää paljuun, lasikuitualtaan ympärillä oli jo valmiiksi hieno puuverhoilu, ja paketissa oli mukana tikkaat, joilla tynnyriin pääsi vaivatta kapuamaan. Hommasin erikseen poistoletkun ja tarvittavat osat tyhjennystä varten, mutta Fisparsilta olisi löytynyt nekin, jos oltaisiin hoksattu ne samalla ostaa. Ekat kylvyt otettiin syksyllä ja talvella jättämällä jalkineet ja vaatteet trukkilavan päälle paljun viereen ja kiipeämällä äkkiä kuumaan veteen. Jossain vaiheessa taisimme roudata paikalle puutarhapöydän tavaroiden laskemista varten. Aika pian tajusimme, että terassihan tähän on rakennettava.

Terassi rakentumassa
Sellainen tehtiin tämän vuoden keväällä. Se yhdistää vajan ja tynnyrin, siihen mahtuu pöytiä ja istuimia, ja helpottaa tynnyriin menoa huomattavasti. Vajaan veimme vaatekaapin, johon voi talvisin laittaa pienen sähköpatterin, joka pitää pyyhkeet ja kylpytakit lämpiminä. Vajassa voi pitää pieniä kaiuttimia kun kuuntelee kylpiessä Spotifyn Southern Gothic & Dark Americana -listaa. Sain vielä väsättyä terassin hukkapaloista juomatelineitä paljun kylkiin, joten olosuhteet kuumassa vedessä lillumiselle saatiin juhannukseen mennessä varsin optimaalisiksi.

Kuva saattaa sisältää tuotesijoittelua.
Niitä kokemuksia: Palju itsessään on helppokäyttöinen ja lasikuituisena myös vaivaton pestävä. Veden olemme pumpanneet viereisestä lammesta ja pari kertaa olemme käyttäneet myös osittain sadevettä silloin, kun sitä on ollut runsaasti tarjolla. Puutahan tuo nyt syö älyttömät määrät, joten olen yrittänyt pelastaa lämpöarvoltaan vähäisempääkin polttopuuta kamiinan ruoaksi. Veden saa kyllä liiankin kuumaksi, joten pientä opetteluahan tuon paljun käyttäminen on ollut. Negatiivisia puolia ei olla löydetty kuin pari. Vedenkiertoaukot (ne reiät, joista alemmasta kylmä vesi menee kamiinaan ja ylemmästä se tulee lämpimänä ulos) ovat hieman teräviä metallireunaisia läpivientejä. Aika epäonninen pitää olla, jos itsensä sellaiseen normaalilla kylpemisellä viiltää, mutta lapset ovat paljussa riehuessaan onnistuneet kolauttamaan polvensa ylempään läpivientiin. Valmistajan mukaan läpivientien suut ovat uudemmissa malleissa jo muovisia.

Ne maisemat
Huomattavasti vakavampi ongelma on kamiinan luukku. Se on valmistettu painavasta metallista, ja sen saranat ovat alareunassa. Jo keväällä luukku jotenkin jumitti jonkun paljuttelun aikana, ja pian sarana petti oikeasta reunasta, ja luukun kulma tippui maahan. Saranatapin reikä kamiinan rungossa oli auennut alareunasta, levinnyt ilmeisesti kamiinan kuumetessa, ja lopulta luukku tipahti sijoiltaan. Sain ikään kuin taottua reiän kiinni, ja luukkua pystyi käyttämään taas normaalisti ...kunnes se taas eräänä päivänä petti uudestaan. Tätä jatkui parin lämmityskerran ajan, ja lopulta reiän ympäriltä putosi pieni metalliliuska, joten sarana on lopullisesti hajalla. 

Pahanilmanluukku
Kamiinan ohjeessa toki muistutetaan, että luukku pitää saattaa hallitusti alas asti, ettei saranamekanismi vaurioidu. En tietenkään voi ihan varmaksi sanoa, etteikö luukku olisi voinut päästä kerran pari putoamaan painollaan. Mutta kun ajattelee, että sarana petti lopullisesti reilusti alle vuodessa, kun lämmityskertoja ei ole voinut olla kuin ehkä 15-20. Ja ensimmäisen kerran se alkoi reistailla jo joskus keväällä, kun olimme vasta aloittelemassa paljuhommia, ehkä viiden kylpykerran jälkeen. Fisparsin vastaus oli kuitenkin sinänsä ystävälliseen sävyyn mutta lakonisesti ilmoitettu: "Oikealla käytöllä saranan hajoaminen ei mahdollista". Eikä sarana kuulunut (tietenkään) paljuun sisältyvään vuoden takuuseen.

Irronnut metallisuikale ja
rikkinäinen sarana
Itse pidän luukun rikkoutumista itsestäänselvänä valmistusvirheenä, ja toissijaisestikin luukun saranamekanismia huonona suunnitteluna. Käyttömme on ollut kuitenkin verraten vähäistä, emmekä ole käsitelleet luukkua väärin. Fisparsin takuukin vaikuttaa ainakin meidän näkökulmastamme koko lailla pelkältä perävalotakuulta. Se, että käyttöohjeissakin kerrotaan, miten luukkua pitää käsitellä, viittaa siihen, että muillakin on samanlaisia ongelmia ollut. Kokonaisuutena palju on ollut mukava lisä mökkivarustukseen, mutten näillä kokemuksilla valitsisi enää Fisparsin tuotetta tai kenenkään muunkaan, jonka kamiinassa on samanlainen saranamekanismi. Valitettavasti näitä asioita ei pääse tarkistamaan useinkaan etukäteen. Tällä hetkellä luukku pysyy vielä joten kuten kiinni, mutta seuraavaksi on selvitettävä miten saranan voisi hitsata taas toimivaksi, ennen kuin se hajoaa toiseltakin puolelta. Valmistajan vinkki oli avulias: "Vie se jonnekin pajalle".

Yhteenvetona siis: Helppokäyttöinen ihan mukava palju, helppo puhdistaa. Mutta vaikka kamiinassamme ei valmistusvirhettä olisikaan, kuten valmistaja uskottelee, voi sarana hajota puolessa vuodessa, vaikka yrittäisi käyttää sitä ohjeiden mukaan. Painava luukku voi pudota varovaisenkin käyttäjän näpeistä kerran pari, ja se on näköjään sitten helposti sen jälkeen hajalla. Kannattaa miettiä tarkkaan, haluaako ostaa sellaisen tuotteen.

1.8.2016

Opetusnukke

Hyvä kun kaveritkin tietää ottaa yhteyttä, kun siirtolavalta löytyy mielenkiintoista tavaraa. Ilmeisesti lääkiksestä muuton yhteydessä pois joutanut jalkavammainen harjoitusnukke asuu nykyään kellarissamme. Kun kerroin vaimolle, että saan aidonkokoisen synnytysnuken, oli ensimmäinen kommentti: Mitä ihmettä sä sillä aiot tehdä? ...tai tarkemmin ajatellen, älä kerrokaan.

Paketista puuttunee jonkinlainen pumppu, jolla mahan saa täytettyä. En löytänyt Googlella samanlaista nukkea. Tunnistaako kukaan?

Mukana tuli myös potilasvaate.

Jalka on murtunut.

27.5.2016

Margariinimerkki kujeilee

Katukuvassa on viime aikoina näkynyt näitä margariinivalmistajan tarjoamia kivoja anagrammitehtäviä.


Kojo, telo tekokulli. Matias ja hitaus!

16.5.2016

Nekfrogmantik

Mökkilammessa kellui vappuna joku outo Cthulhunnäköinen möykky, joka osoittautui kasaksi kutevia rupikonnia. Yhden jalka roikkui omituisesti. Viikon kuluttua sama kasa lillui rantavedessä edelleen, mutta yksi konnista oli ilmeisesti hukkunut kevätkarkeloiden aikana ja ehtinyt jo 'muumioitua'. Tätä eivät innokkaat konnat panneet pahakseen vaan jatkoivat  innokkaasti kutupuuhiaan. Mitä helvettiä nyt taas, luonto?







1.3.2016

Arkistojen aarteita

Eipä ole jaksanut pahemmin bloggailla. Pidemmittä puheitta siis asiaan. Työpaikkani muuttaa fyysistä sijaintiaan. Olenkin viime päivinä joutunut muuttoa varten arkistoimaan ikivanhoja kyselylomakkeita nykyaikaisiin arkistolaatikoihin kellaritiloissa, joihin on useamman vuosikymmenen aikana kertynyt aikojen saatossa kaikenlaista tutkimusroinaa.

Vielä 1980-luvulla tutkimuslomakkeissa esitettiin kysymyksiä, joita tuskin tänä päivänä ihan samanlaisilla sanamuodoilla kysyttäisiin.


Kellarista löytyi laatikkokaupalla ulostetestejä. Uskoakseni käyttämättömiä.


Tällä testillä voi etsiä okkultistista verta kakasta. Pahasti päässeet testit vaan vanhentumaan.


Tutkija oli analysoinut ns. pellevastauksia eräästä kyselytutkimuksesta ja profiloinut pellejä. Hevistä diggaaminen tuntui olevan kiinnostava merkki....



...kuten myös Juice Leskisen fanittaminen. 


Pellevastausten silmäily paljasti, että ihan samanlaisia asenteita ihmisillä oli kolmisenkymmentä vuotta sitten kuin tänäkin päivänä. Törkeyksien latelu oli väliin aivan samanlaista kuin mitä nykyäänkin näkee. Niitä ei vain tuolloin voinut tyrkätä someen kaikkien näkyville.